Ravintola Sumu

Menu

Extempore

kaksi ruokalajia

Pitkä viikonloppu

neljä ruokalajia

Makumatka

kuusi ruokalajia

RUOKAFILOSOFIA

Sumu toimii yllätysperiaatteella, eli vieraidemme ei tarvitse turhaan pähkäillä mitä syödä vaan olemme sen puolestanne päättäneet hyödyntäen sesongin tuoreita ja maistuvia raaka-aineita. Puolivalmis ei ole meille vaihtoehto vaan valmistamme kaiken rehellisesti itse alusta asti modernilla skandinaaviselle casual fine dining- otteella. Menut vaihtuvat säännöllisesti 2-3 viikon välein ja näin voimme yllättää myös kanta-asiakkaat uudestaan ja uudestaan.

Tarvittaessa kuuntelemme tottakai erityisruokavaliot ja allergeenit, joten vaikka menu on yllätyksellinen ei siitä tarvitse kantaa huolta.

Menuvaihtoehdot

Extemporessa asiakas saa itse valita syökö joko alku- ja pääruuan tai pää- ja jälkiruuan.

Pitkä viikonloppu pitää sisällään kaksi alkuruokaa, pääruuan ja jälkiruuan.

Makumatka sisältää kolme alkuruokaa, kaksi pääruokaa sekä jälkiruuan.

Kaikki ruokaisille pyrimme sekoittelemaan menuuseen, niin kala-, liha- sekä kasvisruokia. Pääruokana toimii aina joko liha tai kala.

Kaikkiin menut sisältää tietysti myös tuoreen leivän sekä voin ja pienen keittiön tervehdyksen ennen varsinaisen menun aloitusta.

Hinnat

Emme pidä nettisivuilla hintoja, koska ne vaihtelevat menujen mukaan, löydätte kuitenkin ne ennen varausta varausjärjestelmästämme table onlinesta.

Hinnat alkavat noin 45 € / menu ( extempore) + juomat omien valintojen mukaan riippuen kuitenkin sillä hetkellä käytössä olevista raaka-aineista.

 Huomioithan, että suosimme korttimaksua emmekä ota vastaan käteistä.

Menujen yhteydessä suosittelemme laajentamaan kokonaisuutta.

Juustosetti

On muutaman juuston väliherkku, joka tarjoillaan itse tehtyjen lisäkkeiden kanssa, muista tilata tämä erikseen

Viinipaketti

Jokaiselle ruualle on valmiiksi mietitty viini pari sinun tarvitsee vain nauttia

MEILLÄ VIIHTYY KAIKKI

Täten olemme muovanneet menumme sopimaan myös täysin vegetaariseen muotoon, muita erityisruokavalioita unohtamatta.